Tuesday, April 6, 2021

Tiedekeskusteluista arkeen. Jokaisella pitää olla oikeus käyttää äidinkieltään oikein? Eikö vain? On sitten neekeri tai ei?


Kommarien toiminta oikeusmurhalaitoksessa yliopistoissa tuhoaa yhdenvertaisuuden ja äidinkielemme:

Seppo Lehto eduskuntavaalimainos 1995 kokonaisen Suomen tavoitteet. Seppo Lehdon yli 30 v kestänyt isovenäläisen kommunismin vastainen työ on saanut kommarit yllyttämään erilaisia yhteiskunnan loisia matuista syyttäjiin, tuomareihin ja poliiseihin Seppo Lehdon vastaisiin toimiin leimauksina, päällekarkauksina, niiden hyväksyntänä ja peittelyinä syy- ja seuraussuhteiden muuttamisina, aivan kuten on tehty viime sotien syistä ryssäläisinä historiantulkintoina.



https://Seppo-Lehto-valtuustoon.blogspot.com

Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampere 2021 kuntavaaleissa
Kuinka minusta tuli neekeri eli miksi Afrikan historiaa pitää tutkia Suomessa?

Ohessa esimerkki siitä kuin rotuominaisuuksilla on Tampereen oikeusmurhalaitoksessa saanut immuniteetin laittomista uhkailuista päällekarkailuista ja kunnianloukkauksista Seppo Lehtoa kohtaan:


Masonen, Pekka (2001) - Tuokin poisti julkaisunsa julkisuudesta kun totesin että minulla sama oikeus neekeröidä kuin tiedekeskusteluissakin

Tiedekeskusteluista arkeen. Jokaisella pitää olla oikeus käyttää äidinkieltään oikein? Eikö vain? On sitten neekeri tai ei?

https://Valkoinen-Tampere.blogspot.com

Kuntavaaliehdokas Tampere historioitsija Seppo Lehto kuntavaaliehdokkaana Tampereen kuntavaaleissa 2021 isänmaallisten ykkösvaihtoehto Tampereella





Eikö olekin erikoista punayliopiston toiminta?


Masonen, Pekka (2001) - Tuokin poisti julkaisunsa julkisuudesta kun totesin että minulla sama oikeus neekeröidä kuin tiedekeskusteluissakin

Tiedekeskusteluista arkeen. Jokaisella pitää olla oikeus käyttää äidinkieltään oikein? Eikö vain? On sitten neekeri tai ei?

https://Valkoinen-Tampere.blogspot.com

Kuntavaaliehdokas Tampere historioitsija Seppo Lehto kuntavaaliehdokkaana Tampereen kuntavaaleissa 2021 isänmaallisten ykkösvaihtoehto Tampereella

Suomella on oikeus aluepalautuksiin miehittäjä-Ryssän alueriistojen ja hyökkäyssotien jälkeen on sitten kyse eilen tänään tai huomenna keskusteluissa mikä tahansa foorumi.




Kommarien ja ko tahojen persekärpästen mielipideterrorille loppu

-----------------

https://yhdenvertaisuutta.blogspot.com/

--------------------------------

Wednesday, August 28, 2013

Suomalaisia koskee yhdenvertaisuuden vastaisesti eri toimeentulolain kohdat kuin maahamme muuttavia, samoin on erilaisia lakeja mitkä vaikeuttavat yhdenvertaisuutta työhön ja elinkeinoihin

Suomalaisia koskee yhdenvertaisuuden vastaisesti eri toimeentulolain kohdat kuin maahamme muuttavia, samoin on erilaisia lakeja mitkä vaikeuttavat yhdenvertaisuutta työhön ja elinkeinoihin 

Osa lainsäädännöstä on ymmärrettävää, esim lääkärien ja apteekkareiden kohdalla, mutta esim. kuljetuslainsäädännön Ely-ohjeistukset ja kurssitukset, muine rajoittavine ominaisuuksineen maksuhäiriöistä, ulosotosta, rangaistuksista tmv:sta estävät toimet mihin vaaditaan liikennelupa. Itse ko. liikennelupa on tsaristinen jäänne, millä lähinnä rajoitetaan vapaata kilpailua, kuten taksiliikenteessäkin.

Maahanmuuttajien suosinta esim. ravintola-alan verohelpotuksin on käytännössä tappanut suomalaisperäiset pikkuravintolat 

Seppo Lehto yhteiskuntakriitikko Tampere


PS: Keskaria lainsäätäjille, jotka voisivat lomailla lakitehtailujensa sijaan, kun tarkoituksenaan on säätää kuluttajaa hankaloittavia (esim. alkoholilainsäädäntö), elinkeinotoimintaa (liikenneluvat, aselainsäädäntö) rajoittavia toimintavapauksia.

-----------------------------------------------------------------

Tämä blogi yhtenä monista blogeista kerää Seppo Lehdon kirjoituksia eri keskustelupalstoilta mm. facebookista, siirtäen niitä näihin eri blogeihin opiksi ja ojennukseksi suomalaisten perusoikeuksia rikkovista käytänteistä

--------------------------------------------------------------------
http://yhdenvertaisuutta.blogspot.fi/
----------------------------------------------------------------------------

Saturday, April 2, 2011

Vetoomus uusille kansanedustajille ja muillekin maahanmuuttokriitikoille Seppo Lehdon koevapauden aikaistamiseksi

Vetoomus uusille kansanedustajille ja muillekin maahanmuuttokriitikoille Seppo Lehdon koevapauden aikaistamiseksi

Mielipidevanki Seppo Lehdon terveiset Ojoisten avovankilasta teille kaikille ohessa:

Kiitos tähänastisesta teille ja vetoomus kaikille 2 v 5 kk ehdotonta vankeuttani kritisoinneille eri tahoille

Oikeusministeriössä on valmisteilla lainmuutoksia koskien myös rangaistukseni syykseni katsottujen tekojen rangaistusasteikkoja. Jatkossa ei pitäisi tulla ehdotonta vankeutta kunnianloukkauksista, eikä myöskään ”uskonrauhan häirinnästä” eli jumalanpilkasta.
Poliittinen näytösoikeudenkäynti teoiksi katsottujen ja tulkittujen näyttöjen suhteen lienee jo liki kaikille ajatteleville selviö (?)

MOT-blogissa vaaleja koskevassa 18.4.2011 TV-ohjelma-asiassa minua lähestyttiin n. viikkoa aiemmin ja kysyttiin haastattelua, kieltäydyin koska vankilaviranomaisten ohjeen mukaan pitää kieltäytyä julkisuudesta, jottei se vaikuta vapautumiseni ajankohtaan.

Ko. MOT-ohjelman blogissa on tuotu esiin kuitenkin tuomioni se jopa kyseenalaistaen, vahvistaen aiempi HS:ssa ollut juttu 8.4.2011 ”Kunnianloukkauslait ovat menossa remonttiin”, missä kerrottiin samoin oikeusministeriön työryhmän valmistelevan muutoksia tiettyihin lakeihin ja niiden tulkintoihin, joiden perusteella minullekin on eurooppalaisittain langetettu, jopa kiihkoislamistinen tai valkovenäläinen / pohjoiskorealainen tuomio väärinajattelusta.

Tätä taustaa varten on erittäin kummeksuttavaa koevapauteni minimointi toisin kuin monella huume- tai väkivaltarikollisella ( = "aikaisintaan" 1.7.2011 alkaen ). Päätöksen takana Turun arviointikeskuksen Kimmo Hypen ja Tiina Lehto, perustellen sitä lähinnä tekosyiksi katsottavin syin mm. valvonnan vaikeudella. Jollei hyvää tahtoa ole niin vapaudun vasta 5.9.2011.

Yhteenvetona vankeusaikani on tosiasiassa pidempi kuin monilla ensikertalaisilla, kun koevapauteni minimoidaan, eikä mikään ole varmaa. On erittäin hankalaa integroitua takaisin yhteiskuntaan, kun rikosseuraamusvirasto tekee kaikkensa mitätöidäkseen siviilityömahdollisuuden ja yhtäaikaa koevapauden aikaistamisen kuten toisille.
Lakihan antaa mahdollisuuden 6 kk aiemmin ennen vankeusrangaistuksen päättymistä päästää koevapauteen. Kohdallani koevapauden olisi pitänyt alkaa maaliskuun 2011 alussa. Nopeutettu koevapaus mahdollistaisi paluun yhteiskuntaan tennisvalmentajana ja urheilutoimiin, missä voisin pikkuhiljaa kasvattaa asiakaskuntaani kesäkauden aikana ensi talvikautta varten.

Lisäksi kolme nuorinta lastani ovat kesän aluksi muutosten edessä, nuorin jättää ala-asteen, toinen yläasteen ja poikani pääsee ylioppilaaksi Marskin syntymäpäivän 4.6 aikoihin, vanhin lapseni odottaa isän vapautumista, jotta voisi mennä vihille isänsä läsnä ollessa.

”Väärien ajatusten” rangaistavuus on jo oikeusministeriössä lievennysten tiellä ja tuomioni oli myös Suomen historiassa ennenkuulumaton, lähinnä tulee mieleen 1600- ja 1700-luvun taitteen noitavainot, sillä lakiperustakin oli kyseenalaista ja harhaista tulkintoineen. Puuttui vain että olisi laitettu kokko Turun moskeijan luo ja minut sidottu paaluun. Ko. tapa on toki Espanjassa edelleen sallittu missä poltetaan vuosittain Mohamednukke roviolla Espanjan maurilaisvallasta vapautumismuiston juhlissa.
Pienenä loppukerettiläisyytenä ajan ”farisealaisuuksista ja jeesustelijoista” Hämeen Sanomissa 11.1.2011 s.10 "Paavi vaati Pakistania luopumaan jumalanpilkkalaista”, samoin HS:ssa 14.3.2011 Penin uusi pj. Jarkko Tontti haukkuu uskonnot ja vaatii mm. ”Jumalanpilkan kriminalisoinnin poisto voisi hillitä vihakirjoittelua” ja vaati haastattelussa sen poistamista. Sinällään Tontilta on makaaberia ko väite, vaikka vaatimus sinällään ymmärrettävä, sillä kuinka uskontokritiikki voi olla mitään vihakirjoittelua?
Tapaukseni tuomionperusteet ovat EIT:ssä ratkaistavana Jaakko Tuutin lakitoimiston toimin mm. kohtuuttomuus- ja suhteellisuusperiaatteiden vastaisina.
Tapaukseni irvokkuus mielipidevankina on ollut alusta asti selviö kaikille ajatteleville, kun syytteiden luentakin aloitettiin sillä että olen loukannut johtavia huippupoliitikkoja ja mm. istuvaa presidentti Tarja Halosta. Ko. asia uutisoitiin laajalti TV:ssä ja lehdistössä moneen kertaan.
Itse tuomioistuimessa ko. presidentti Tarja Halonen ei kuitenkaan ollut asianomistajana, saati vaatimassa syytteitä. Syykseni ratsastettiin vastaavalla perusteella monia asioita, mitkä ulkopuolisestakin olettaisi kuulostavan kaukaa haetuilta mm. kansankiihotussyyte eri kansallisuuksien loukkaamisesta oli jo sinällään irvokas ja kertoi enempi syytteiden poliittisesta tarkoitushakuisuudesta kuin tosiasioista kuten Jeesuksenkin tapauksessa. Esim. kohdallani väitetty ”juutalaisten loukkaus”: Naureskeluni patrioottiradiossa 2005 juutalaisten huomattavasti paremmasta huumorintajusta verrattuna suomalaisiin viranomaisiin ja muslimeihin, minkä takia ko. Boomga.org ( Antisemitic cartoon contest http://en.wikipedia.org/wiki/Israeli_antisemitic_cartoons_contest) oli julkaissut laajan pilakuvakilpailun juutalaisten omina pilakuvina http://juutalaisten-pilakuvakilpailu.blogspot.com/ itseään ja uskontoaan koskien, joukossa oli mm. holocaustille ja juutalaisuuden eri ilmenemismuodoille avointa pilaa mustan huumorin keinoin. Oma suosikkini juutalaispilakuvakilpailussa oli kuva missä sika tunkeutui rabbiin takaa ja rabbilla vain dollarinkuvat silmissään onnellisena. Olen edelleenkin sitä mieltä että kuinka suomalainen oikeuslaitos syyllistymättä farisealaisuuteen voi katsoa kommenttini juutalaisia loukkaavaksi kansankiihotukseksi? Näillä perusteilla voidaan katsoa että syytteet ovat pitkälti hatusta tempaistua kuten myös tuomio perusteineen.
Samaan aikaan erilaiset laittomat uhkailut, perättömät ilmiannot ohitettiin minuun kohdistettuina esim. http://esitutkintapoytakirja.blogspot.com , vaikka oli asioista jopa todistajiakin, ilman seuraamuksia, mitkä kohdistuivat minuun niin suoraan henkilööni päällekarkauksina. Sain vain lähestymiskieltosuojan norsunluurannikkolaista uhkailijaa kohtaan http://lahestymiskieltotuomio-1.blogspot.com/ 2004 ja 2005. http://suomaliansanomat.blogspot.com/2011/04/sylvain-kipre-kansanedustajaehdokkaan.html kertoo lisää ko. valetohtori Sylvain Kiprestä. Sopinee kysyä: Kuinka totuudellisia oli väittämänsä minun suhteeni? (mm. väitti minun perättömästi palkanneen moottoripyöräjengiläisiä hänen ja perheensä tappamisekseen, sekä uhanneen häntä aseella Vihreiden vaalikopilla 2003. Minulla ei ollut lainsuojaa hänen perättömiä väittämiään vastaan) Lukuisat perättömät ilmiannot, kunnianloukkaukset ja päällekarkaukset hänen taholtaan jätettiin syyttämättä.
Sama puolueellisuus ja virka-aseman väärinkäyttö jatkui Tampereella 2004-2005 ja sen jälkeen vielä 2008 kunnallisvaalien aikaan törkeästi vaalijulisteideni tuhoamisena ja vapauteni riistona paikalla olleiden mustalaisten ja muslimien perättömien väitteiden takia eli kun eivät halunneet, että saisin vaaleissa esittää maahanmuutto- ja islamkritiikkiä, vaan pyrkivät sabotoimaan uhkailemalla ja rikkomalla vaalijulisteitani. Törkeää Valko-Venäjän Lukasenko tapaista toimintaa oli kun jopa poliisikin lopulta lähti mukaan vaalirauhaa häiritsevään rikolliseen tekoon, kun riistivät vapauteni vuorokaudeksi ja siinä yhteydessä takavarikoivat ja tuhosivat vaalijulisteeni, joiden ei lopulta voitu katsoa ylittäneen syytekynnystä edes apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen näkökannoin.
Näin pääsiäisperjantaina katson edelleen joutuneeni kokemaan samanlaista poliittisfarisealaista vainoa kuin samoin syyttein syytetty ja tuomittu Jeesus Kristus Nasaretilainen, meidän Herranamme mainostettu toisinajattelija n. 2000 vuoden takaa.
Ystävällisesti tämän kirjeen puolestani lähettää Teille yhteisten lastemme äiti, jotta te ottaisitte asiaa mahdollisesti yhteistyössä esiin (?) julkisesti vedoten Turun arviointikeskuksen johtaja Kimmo Hypeniin ja istuvaan presidenttiin, joka tässä eduskuntavaalien aikaan väitti että Suomessa on sananvapaus.
Itseltäni on julkaisutoiminta ja julkinen vaikuttaminen kielletty vapautumisajankohtakiristyksellä. Mutta kirjeenvaihto (olette saaneet tämän kirjeenä) tässä asiassa on mielestäni sallittu, sekä tuomioni ihan asiaperusteinen kritisointi koskien myös rangaistusajan keinotekoista pitkittämistä.
Vielä kerran jos vaan mitenkään kykenette muodostamaan yhteistä kirjelmää, vetoomusta tai edistämään vapautumista yksittäisinä uusina kansanedustajina, kansalaisvaikuttajina ymv:na koevapauteni aikaistamiseksi sekä mahdollisesti lakien muuttamiseksi niin, ettei vastaava poliittinen näytösoikeudenkäyntien suma ja oikeuslaitoksen sätkyily islamin ja monikulttuurisuutta palvovan sumuttajien koirana olisi jatkossa enää mahdollista. Joka tapauksessa Suuri kiitos teille kaikille.
Seppo Lehto mielipidevanki Pääsiäisen ylösnousemusta (= koevapauden aikaistamista) odotellen
PS: Käytettävissä myös siviilityöhön eduskunta-avustajana edes syyskuun alkuun 2011, jos vain joku rohkenee ;)?
Se lienee toki paljon kysytty, jos on toki paljon tarjottukin ;).

Rohkeutta on uusilla edustajilla ollut kuten muillakin Seppo Lehdon oikeusmurhaan kantaa ottaneilla:

http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html

http://www.halla-aho.com/scripta/oikeudenkaynti.html

http://jameshirvisaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/17737-oikeusmurha-%E2%80%93-kansantaiteilija-vankilaan

http://www.kaleva.fi/vaalit/uutiset/immonen-sananvapautta-rajoitetaan-liikaa/896576

http://richardjarnefelt.puheenvuoro.uusisuomi.fi/37384-mielipidevangin-puolesta

http://kunnianloukkaus.blogspot.com/

http://tuomionpurku.blogspot.com/

Missä erityisesti: http://tuomionpurku.blogspot.com/2010/01/seppo-lehto-on-joutunut-euroopan.html

http://mielipidevankina.blogspot.com mihin kerätty myös materiaalia

http://murhauhkauksia.blogspot.com/

Sylvain Kiprelle lähestymiskielto blogissa dokumentti:
http://lahestymiskieltotuomio-1.blogspot.com/ + profiili mistä lisätietoa: http://www.blogger.com/profile/02101841275691172394

http://seppo-lehto-kaksoisajattelun-uhrina.blogspot.com/

2008 kunnallisvaalien vaalirauhaa ja vaalirikoksia koskeva:
http://yhteenvetoa-vaalirikoksista.blogspot.com/

http://www.vaalimanifesti.fi/

----------------------------------------
Tämä viesti on saatu kirjeenä ja muokattu Seppo Lehdon puolesta tähän blogiin, koska vankeusaikanaan häneltä on estetty ilmaisun- ja sananvapaus, samoin kun on kielletty haastattelut esim MOT-ohjelmaan, jottei koevapautensa lyhene entisestään. - Julkaisu päätettiin tehdä kuitenkin vasta ehdonalaisen alettua.


-------------------

Suomalainen mielipidevanki edelleen vankilassa!

Seppo Lehto, tuo maamme johdon kinttuja näykkivä suorapuheinen sanasoturi, on taas tuomiolla. Tämä on nyt jatkoa samalle tuomiolle, joten hiukan ihmetyttää suomalainen oikeuskäytäntö! Yhtäkaikki, Lehto on mielipidevanki, jota maamme johto ja oikeuslaitos näemmä haluavat nöyryyttää oikein olantakaa. Vai vielä demokraattinen valtio, pthyi olkoon, kun sylettää!
Loukkaavista nettikirjoituksista tuomitulle tamperelaiselle Seppo Lehdolle on luettu Pirkanmaan käräjäoikeudessa uusi kunnianloukkaussyyte.
Syytteen mukaan Lehto on esittänyt pirkanmaalaisesta toimittajasta valheellisia tietoja ja halventanut häntä internetissä julkaistuissa kirjoituksissa. Teot tapahtuivat vuoden 2005 jälkeen.
Lehto tuomittiin vuonna 2008 käräjäoikeudessa kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen loukkaavasta verkkokirjoittelusta. Hovioikeus piti tuomion ennallaan.
Parin vuoden takaisessa jutussa kirjoitusten kohteina oli useita poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä. Loukkaavia tekstejä oli kymmenillä sivustoilla. Nyt esillä oleva syyte on samaa sarjaa.
(MTV3 - STT)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

Suosittele
Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.
Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen
Onhan se mielenkiintoista että törkykirjoituksilla voi saada tosiaan yli kaksi vuotta linnaa. Eipä silti, olen tutustunut hra Lehdon tuotantoon ja kaikkinensa sitä voi luonnehtia kauniisti sanoen "ainutlaatuiseksi". Hänen toimintansa on takuulla häiritsevää, jälki vastenmielistä ja teot yleisesti ottaen mauttomia. Siitä huolimatta on mahdoton nähdä että Sepi olisi kuitenkaan sitä kaliiberia että häntä tulisi pitää niin vaarallisena että vankeustuomio on kohtuullinen. Pidän asiaa enemmän junailtuna siltä pohjalta että kohteina oli kuitenkin mm. Mika Illman ja monia muita virkamiehiä sekä poliitikkoja, plus että Lehto oli jo aiemmin saanut noottia vastaavista teoista. Kuitenkaan edes väkivaltainen rikoksenuusija ei todellakaan näe tuollaista tuomiota ensimmäisestä uusinnastaankaan. Jos kukaan ei kuole (kuten tässä tapauksessa) niin väkivallastakaan ei taideta ihan tällaisia jaella ensimmäisenä vankeustuomiona. Nythän vain eräiden ylpeys sai kolauksen, mutta se onkin näemmä vakavampi kuin tavallisen kaduntallaajan piekseminen henkihieveriin.
Käyttäjän harrilehtimaki kuva
Harri Lehtimäki
Eihän nuo Lehdon kirjoitukset mitään kaunokirjallisuuden helmiä olleet, mutta silti, ei mielipiteistä pitäisi noin kovaa tuomiota saada, jos tuomiota ollenkaan! Tässä vain nähdään se suomalainen demokratuuri, demokratian irvikuva, jota viherpunahöttö-johtomme ja heidän käsikassaransa harjoittavat oikeuslaitoksen suosiollisella avustuksella. Jäljet johtavat suoraan DEMLA:an!
Käyttäjän markuslehtipuu kuva
Markus Lehtipuu
Seppo Lehto on Suomen Khodorkovski. Kakkua tulee kakun päälle, kun poliittinen eliitti kokee valtansa uhatuksi.
Käyttäjän Apostata kuva
Julianus Apostata
Jos Herra Lehto ei vankilassakaan opi mitään, niin uudestaan ei häntä saa sinne laittaa, koska tyhmyydestä sakotetaan.
Se on niin vanha totuus, ettei se pala tulessakaan.
Jouni Kokkonen
Lehtoa puolustamatta, eikös yleinen käytäntö ole, kun rikoksia on paljon, ne niputetaan yhteen. Ainakin taparikollisille joilla on tilillä vaikka 20 automurtoa, ei jokaikisestä automurrosta järjestetä erillistä oikeudenkäyntiä.
Jos loukkaukset on tapahtunut 2005 jälkeen, miksei ne ole jo edellisessä tuomiossa?
Käyttäjän harrilehtimaki kuva
Harri Lehtimäki
Niinpä, se kysymys on minunkin mielessäni herännyt! Ilmeisesti DEMLA haluaa näyttää valtaansa ja kävellä yli lakien ja yleisen oikeuskäytännön!
Käyttäjän buuri kuva
buuri johannesbuurista
Aivan, tuo on käytäntö. Yhtä pitkän tuomion saat, jos tapat yhden tai 100. Yhteen niputetaan.
Mutta Seppo Lehto ei ole ensimmäinen mielivallan uhri.
Muistaakseni mm. Peter Fryckmanille kävi samoin. Juuri kun edellinen tuomio oli melkein istuttu, niin oikeudessa nostettiin uusi syyte joka johti uuteen linnatuomioon.
Näin saatiin pidempi 'kakku' kuin jos rikkeet olisi alunperin niputettu yhteen.


------------
http://yhdenvertaisuutta.blogspot.fi/
--------------------

Thursday, April 15, 2010

Yhdenvertaisuutta on hyvä aina vaatia, mutta kuten tiedämme sitä on erittäin vähän kun ns. demlamafian poliittiset tarkoitusperät ovat kyseessä


Yhdenvertaisuutta on hyvä aina vaatia, mutta kuten tiedämme sitä on erittäin vähän kun ns. demlamafian poliittiset tarkoitusperät ovat kyseessä

Valtionsyyttäjä mika illmanin pääteeseinä käräjä- ja ns. hovioikeudessa oli valtiojohtomme ja tarja halosen kritiikkini. Todistelutarkoituksissa valtionsyyttäjä (huomio: sama demlatausta kuin halosella) korosti että kaikessa aineistossa esiintyy miehitettyjen alueiden palautusvaatimus ja miehittäjäryssä, sekä ko. poliittisten toimijoiden halventaminen

Tämä aluepalautusvaatimukseni on johtanut vuodesta 1991 alkaen lukuisiin estoihin, kieltoihin ja tuomioihin. Nytkin se oli mahdutettu väiteenä syytteissä ja tuomioissa että olisin "venäläisiä vastaan" kiihottanut aluepalautusvaatimuksissani. - Kyseenalaistin ja kyseenalaistan edelleen ko. väitteet.

Olettaisi että ns. ryssille = russians = ( Lukuisia kansallisuuksia) olisi tärkeää vapaustua rikollisesta ryöstösaaliistaan

Seppo Lehto
Ryssänkirkon varjosta


----------------------------------
Profile photo>
Yhdenvertaisuudesta hyve
Yhdenvertaisuudesta hyve ja vierasperäisiä suosivat laintulkinnat nurin kautta linjan = Kunnallisvaaleissa ja eurovaaleissa turvaa tulevaisuutesi ilman niskalaukausta - Levitä sanomaa Seppo Lehdon eduskunta-, kunnallisvaali- ja eurovaaliehdokkuuden puolesta jotta voisi paremmin suojella Suomea maamme vääränlaisilta vierasperäistämispyrkimyksiltä islamisaation ja Mustan Afrikan hyppyheikeistä alkaen. - - - Mikä on oikeusvaltiomme tila? - Mikä on totuus siitä kuka piittaamaton? Mikä on totuus Tampereen syyttäjien, tuomarien ja Turun hovioikeuden jäsenten piittaamattomuudesta Seppo Lehdon henkeen ja kunniaan? Lukuisia tappouhkauksia kylvänyt Sylvain Kipre ei ole saanut syytteitä eikä tuomioita vaikka todistajat ovat todistaneet 2004-2005 laittomista tappouhkailuista ja päällekarkailuista mm. 10.8.2005 esitutkintapoytakirja asioista todisteena, sekä 2 lähestymiskieltoa Sylvain Kiprelle = Ei saa lähestyä Seppo Lehtoa syksyltä 2004 ja 2005. Seppo Olavi Lehto
View my complete profile

-------------------



----------------------------------------